Etusivu chevron_right Tietoa meistä

Lahella Sydäntä

Lahden ammattikorkeakoulussa opiskelijat suorittavat opintojaan erilaisissa oppimisympäristöissä. Lahella Sydäntä on hyvän mielen oppimisympäristö, jossa opiskelijat pääsevät käytännössä tekemään, näkemään ja oppimaan tapahtumien järjestämistä. Opiskelijoiden itse suunnittelemat ja luomat tapahtumat luovat puitteet myös hyvälle opiskelulle. Opiskelun motiivina toimivat omat kiinnostuksen kohteet, joten oppimisympäristössä on helppo opiskella käytännön työtä. Tapahtumilla tuetaan nuorten opiskelua kohti parempaa ja helpommin lähestyttävää työelämää. Vuonna 2016-2017 tapahtumasarja huipentui koko perheen konserttiin tammikuulle, jonka tuotot lahjoitettiin Päijät- Hämeen alueen vähävaraisille lapsiperheille yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeluliiton, Lahden yhdistyksen kanssa. Vuonna 2018 konsertin suunnitelut ovat jo alkaneet, joten suosittelemme pysymään kuulolla. 

Tapahtuman luonti vaatii tiukkaa ja tarkkaa työskentelyä. Toiminnan suunnittelu on tärkeässä osassa, jotta toiminnasta saadaan kannattavaa. Suunnittelu vaiheessa opiskelijat organisoituvat useisiin työryhmiin, jotta ympäristöön saadaan luotua mahdollisimman aidon tuntuinen työympäristö. Tiimejä ohjaa päälliköt ja tapahtumasarjasta sekä päävastuuta vetää projektipäällikkö.

Lahti tunnetaan tapahtumakaupunkina. Lahden Ammattikorkeakoulun opiskelijat haluavat antaa oman panoksensa Lahden imagoon. Samalla he haluavat tuoda näkyvyyttä Lahden Ammattikorkeakoululle, näyttää millaisen mahdollisuuden Lahden Ammattikorkeakoulu voi tarjota opiskelun rinnalle sekä tuoda yksilöllistetyn oppimismallin käytännön työn kautta opiskeluun.